Taustaa

Kuulun niihin ihmisiin, jotka jäävät usein pohtimaan käytyjä keskusteluja vielä jälkikäteen. Ja jotka keksivät parhaat ajatuksensa yleensä vasta silloin 🙂 Olen kypsynyt ajatukseen, että minulle luonteva tapa tuoda ajatuksiani esiin on kirjoittaminen. Se antaa sopivasti aikaa haudutella ja marinoida mietteitä!

Olen itse saanut paljon toisten ajatusten lukemisesta. Laitanpa nyt omia ajatuksianikin likoon ja mukaan maailman keskustelusoppaan. Juttujen aiheet tulevat koskettamaan ainakin maailmankuvia ja –katsomuksia, hengellisyyttä ja etenkin kristinuskoa ja toisaalta ihmissuhteita. Mukana on tunteita ja järkeä ja pohdintaa siitä kuinka nämä menevät suloisesti sekaisin, kuinka tiedettä tehdään tunteella ja ”se mitä sydän sanoo” onkin ehkä järkeä. Tervetuloa mukaan seuraamaan blogiani!

Kuka olen ja mistä tulen

Olen opiskellut musiikkitiedettä, antropologiaa, teologiaa, filosofiaa ja Itä-Aasian tutkimusta opinahjoina Helsingin yliopisto (sieltä fil. maisteriksi valmistuen), Suomen Teologinen opisto ja Readingin yliopisto Englannissa. Opintojen aikana ja yhä edelleen olen todella kiinnostunut siitä miten ihmisten maailmankuvat ja –katsomukset syntyvät, mitä ne pitävät sisällään ja miten ajatuksemme ja niihin liittyvät tunteet ovat kulttuurisidonnaisia, siis toisiltamme opittuja. Näitä teemoja olen koittanut haarukoida opintojen jälkeenkin.

Viuluakin olen koittanut soittaa, mutta ne opinnot jäivät kesken ja hyvä niin. Musiikkia harrastan mielelläni amatöörinä. Viulunsoitonopintojen aikana kävin Nepalissa vaihto-opinnoissa, mutta sielläkin tarttui parhaiten mukaani musiikin- ja kulttuurintutkimus näkökulmat.

Virallisten opintojen lisäksi ajatusten taustoja on toki monia. Heti ensimmäisenä tulee mieleen yhteiskuntakriittinen ja vähemmistöjen tulkkina toiminut kuvataiteilijaisäni Mikko Savolainen ja toisaalta äitini Marja Savolainen, joka on työskennellyt kehitysvammaisten lasten parissa ja jonka tunnemaailman uskon perineeni monin tavoin. Olen kiitollinen  ystävilleni, jotka sujuvasti kumoavat ja haastavat ajatukseni sekä tuoreehkolle miehelleni Paulus Rissaselle, joka yllättää minut yhä uudelleen kyvyllään ajatella boksien ulkopuolelta. Hänen ajatuksensa kuultavat varmasti läpi omien ajatuksieni! Ja kohta kolmevuotias esikoiseni, tuo herttainen villipeto, on pistänyt elämänkäsitystäni kovasti uudeksi.

Olen aina ollut kovin kiinnostunut psykologiasta, vaikken ole sitä opiskellut korkeakouluissa. Koko kansan psykologiset teokset ja nykyisin nettijutut sekä kyökkipsykologia ystävien kesken saavat minut yhä uudestaan koukkuun. Välillä on ollut tarvetta mennä itse terapeuttien ja psykologien juttusille ja se on ollut antoisaa! Omien traumojen käsittely motivoi psykologiseen ajatteluun laajemminkin.

Olen liittynyt aikuisiällä Suomen Vapaakirkkoon ja sen seurakunnat eri paikkakunnilla ovat varmasti vaikuttaneet paljon ajatuksiini. Kunnioitan tätä taustaa, mutta yhtä paljon olen kiitollinen nykymaailmasta, joka antaa mahdollisuuden kuulla ja lukea niin monia ajattelijoita eri maailmankolkilta ja eri suuntauksista. Se on ollut tärkeää kristinuskoon perehtyessäni – samoin kun on ollut hienoa tutustua ihmisiin erilaisista kristillisistä taustoista ja eri maista. Kovin pienessä seurakuntayhteisössä alkaisi väkisinkin ajatukset kiertää samoja ratoja ja syntyä hassuja painotuksia. Ja toki niitä syntyykin – ei sitä pysty välttämään.

Seurakunnallisuuden taustalla on valintani luottaa elämässäni Kristukseen. En yritäkään olla neutraali ja objektiivinen kaikkien maailmankuvien seuraaja, vaikka olenkin vähän kaikesta kiinnostunut, vaan olen valinnut katsomuskantani ja sen mihin syvimmältäni luotan. Tulen varmaan väittämään kirjoituksissani, että kaikilla meillä on jokin uskonvarainen, enemmän tai vähemmän tietoisesti valittu maailmankuva, joka vaikuttaa siihen miten suodatamme ja vastaanotamme tietoa. Ja ettei objektiivisia tarkkailijoita olekaan. Tämä on niin haastava aihe, että voi mennä hetki ennen kuin pääsen siihen käsiksi, mutta odotan sitä innolla.

Työkseni olen viimeiset vuodet toiminut tuottajana kunnallisissa kulttuuripalveluissa. Työssäni näen siis ihmisiä silloin kun heillä on juhlahetket meneillään ja taputukset soivat ilmassa, mikä on aika luksusta ja iloinen työympäristö. Elämän kipeät puolet kuuluvat kyllä esityksissä ja taiteilijoiden tulkinnoissa. Ihailen monien taiteilijoiden kykyä tavoittaa elämästä puolia, joiden käsittely jää teoreetikoilta ohueksi.

Tällä hetkellä valmistaudun kotona toisen lapseni syntymään.

Vuoden 2017 helmikuussa Helsingissä, auringon antaessa lupaavasti merkkejä keväästä